Rohkeus poistua tutusta ja turvallisesta

Itsekäs voi olla myös hyvällä tapaa

Olen aikaisemmissa postauksissa kirjoittanut vähän lähtökohdista, jolta ponnistin uuteen mielekkääseen elämääni.

Tarinani tässä kohtaa olen tilanteessa, että tiesin ensimmäisen kerran mitä oikeasti haluan. Työ oli mielikuvituksetonta puurtamista, että laskut sai maksettua ja ruokaa pöytään. En ollut myöskään tyytyväinen taloudelliseen tilanteeseni. Hyvin tuttuja ajatuksia ei niin mielekkäästä elämästä.

Eniten janosin kuitenkin vapautta olla oman itseni herra. En niinkään ajatellut taloudellista vapautta, vaan että voisin tehdä mielekästä työtä omilla ehdoillani.

Tiesin mitä halusin tehdä, mutta minulla ei ollut tarvittavaa koulutusta. Samalla pähkäilin myös kuinka voisin päästä tekemään haluamaani työtä korvausta vastaan ja omilla ehdoillani.

Jouduin ensimmäisen kerran tilanteeseen, jossa läheiseni yrittivät estää minua totetuttamasta unelmiani. Heidän mielestään oli hulluutta poiketa siltä turvalliselta tieltä, josta edellisessä kirjoituksessani kirjoitin.

Oma ajatukseni oli kuitenkin se, että jos en nyt kokeile, niin en sitten koskaan.

En laatinut varsinaista suunnitelmaa tai asettanut maaleja. Minulla oli unelma, jonka halusin toteuttaa, ei muuta. 

Istuin kaiken mahdollisen ajan internetissä ja opiskelin. Opiskelu oli semmoista haulikolla ampumista tarkkuuskiväärin sijaan. 

Myöhemmin olen oppinut kuinka tärkeätä on asettaa itsellensä maali tai maaleja ja tehdä mahdollisimman tarkka suunnitelma niiden toteuttamiseksi.

Joka tapauksessa aika pian huomasin olevani hyvä tietokoneiden ja internetin tarjoamien mahdollisuuksien kanssa.

Mutta ei se lompakossa näkynyt ja mihinkään ylimääräiseen ei ollut rahaa. Yön tunteina kyseenalaistin monasti hyppyni tuntemattomaan ja kaipasin takaisin tutulle turvalliselle tielle.

Tietoa ja taitoa oli, mutta ei koulupapereita siitä tai alan työkokemusta. Toisaalta en konttoriin halunnutkaan istumaan, mutta rahallekin oli tarvetta.

Aloin osallistumaan erilaisiin tapahtumiin ja menin mukaan eri yhdistysten toimintaan. Tänä päivänä tuota kutsutaan verkostoitumiseksi. Tuohon aikaa tuo sana oli vasta tulossa.

Ja siitä se hiljalleen lähti. Aluksi sain pieniä juttuja tehtäväksi pientä korvausta vastaan. Lumipallo oli kuitenkin lähtenyt vyörymään ja hyvin pian olin tilanteessa, että elin silloista unelmaani. Tein työtä, joka antoi tyydytystä ja sain tehdä sitä omilla ehdoillani.

Tuosta hetkestä lähtien mun konttori on ollut siellä missä mun tietokoneeni on. Ei taloudellisesti rikasta, mutta tulen toimeen ja elän mielekästä ja vapaata elämää.

Olen niin usein kuullut kuinka helppoa elämäni ja erityisesti työni on ja että kuinka hekin olisivat yhtä hymyä samoilla ehdoilla. 

Kysyessäni, että mikä estää heitä elämästä samoin, niin niitä tekosyitä riittää loputtomiin.

Eräs vanha mies sanoi mulle aikoinaan, että yritä aina korvata pelko uskolla. Ei siis uskonnolla, vaan uskot siihen mitä teet. Samoin hän sanoi, että sun elämä on sun tontti ja jos et ole sen tontin kunkku, niin et tule elämään myöskään onnellista elämää.

Mielestäni tuohon on hyvin tiivistetty se mikä estää suurinta osaa ihmisiä muuttamasta elämäänsä mielekkäämmäksi. Pelko hypätä pois tutusta ja turvallisesta sekä eläminen muille ja muiden odotusten mukaisesti. Itsekäs voi olla myös hyvällä tapaa.

Mulle ainakin on hyvin selvää, että jos olisin antanut pelolle vallan ja antanut muiden tulla mun tontille neuvojensa kanssa, niin ei nykyinen lifestyle olisi mahdollista.

Edelleen joudun taistelemaan pelkojen ja epävarmuuden kanssa. Pääsen yleensä yli miettimällä mikä on pahinta mitä mulle voi tapahtua ja mikäli jätän kokeilematta, niin kadunko sitä mahdollisesti vielä vuosien päästä.