Älä nauti elämän pienistä onnellisista hetkistä!

Tarjolla on paljon enemmän

Nelson Mandela sanoi, että ihminen joka elää pientä elämää vaikka kykyjä olisi paljon suurempaan, ei pysty tuntemaan intohimoa eikä olemaan oma itsensä. 

Oikeassahan tuo oli.

Oma elämäni oli semmoista tunnelissa kulkemista. Jossain kaukana näkyi vähän valoa, mutta muuten en nähnyt tai tuntenut ympärilläni mitään. Se oli juuri sitä turvallista pientä elämää, mitä Mandela käsittääkseni tarkoitti. Siihen tunneliin oli helppo piiloutua, siis kuka oikeasti olen ja mitä oikeasti tunnen ja haluan.

Valitettavasti suurin osa ihmisistä kulkee samassa tunnelissa.

Mielestäni kaikkein pahinta mitä ihminen voi tehdä itselleen on uskoa mantraan, jonka mukaan tulee nauttia niistä elämän pienistä onnellisista hetkistä!

Siis haloo! Miksi pitäisi tyytyä noin vähään, kun tarjolla on paljon enemmän. Totuus on, että suurin osa ihmisistä tyytyy tähän. 

Jos käyn läpi tuntemani ihmiset, niin vain pieni osa käyttää todellista potentiaaliaan elämänsä suhteen. He ovat myös niitä jatkuvasti onnellisia ja positiivisia ihmisiä.

Montaa tuttavaani olen yrittänyt rohkaista ja kertonut heillä olevan kykyjä niin paljon parempaan, mutta kun ei, niin ei.

Mielestäni kaikkein onnettomin ihminen on sellainen, joka tietää omaavansa kykyjä tai talenttia johonkin, mutta ei vaan uskalla toteuttaa lahjakkuuttaan.

Kuinka tuosta tunnelista sitten voi päästä ulos? Vastaus on yksinkertainen. Kysy itseltäsi kuka oikeasti olet, mitä oikeasti tunnet ja haluat elämäsi suhteen.

Olen lukenut useita tutkimuksia joissa on kysytty mitä haastateltava henkilö haluaisi muuttaa elämässään. Lähes aina vastaus koskee ulkonäköä, taloudellista tilannetta ja työpaikkaa.

Lukemani perusteella osa myös yrittää hakea muutosta, mutta lannistuu hyvin pian, koska tuloksia ei tule heti. Yleensä rima laitetaan heti lähdössä liian korkealle ja yritetään muuttaa koko elämä hetkessä toiseksi.

Pahimmat esteeni päästä omasta tunnelistani pihalle olivat laiskuus, mukavuudenahlu ja lyhytjännitteisyys. Viimeisenä ja kaikkein tärkeimpänä itsekurin puute.

Analyysini mukaan näihin piti saada muutos, jos mielin saada jotain pysyvää aikaan. Etunojapunnerruksista ja tiskaamisesta se sitten lähti.

Tutkimusten mukaan ihmisellä kestää noin kaksi kuukautta uuden tavan oppimiseen, siis että jostakin muodostuu rutiini jokapäiväiseen elämään.

Päätin tehdä aamulla heti herättyäni 10 punnerrusta, 10 vatsalihasliikettä ja 10 selkälihasliikettä. Toisekseen päätin tiskata astiani heti jokaisen aterian jälkeen. Kumpaakin toistin 60 päivää.

Kuulostaa todella pieniltä ja yksinkertaisilta jutuilta, mutta ensimmäiset päivät olivat tervanjuontia. Jälkikäteen olen miettinyt, että vähänkin haastavampien tehtävien kanssa en olisi tuota 60 päivää suorittanut.

Eli kannattaa lähteä pienin muutoksin liikkeelle.

Itse huomasin jo viikon jälkeen, kuinka freesi ja energinen olo näistä aamun pienistä liikuntasuoritteista tuli koko päiväksi. Päivässä sai paljon enemmän aikaiseksi kuin aikaisemmin.

Jo ennen 60 päivän täyttymistä huomasin kuinka elämääni oli vihdoin tullut itsekuria ja kärsivällisyyttä, joka alkoi heijastumaan muuhunkin tekemiseen.

Itsekurin opettelu on tärkein juttu, jos haluat että elämässäsi tapahtuu pysyvä mielekäs muutos!